Browsing Category

Blogi

Anna sen hehkua, mikä hehkumaan on luotu

Kirjoitettuani eilen valmiiksi tämän tekstin mä taas kerran ajattelin, etten mä kyllä tätä aio julkaista. Selailtuani siinä Instagramia mä huomasin Johannes ”Hatsolo” Hattusen a.k.a Valkoisen gorillan julkaisseen uuden Arvostus nimisen podcast -jakson ja koska aihe oli just sitä, mitä mä olin tässä tekstissäni pyöritellyt niin yhdistin samantien puhelimen bluetoothilla kaiuttimiin ja annoin Johanneksen viisaiden ja inspiroivien sanojejn virrata. Hymyilin siinä kuunnellessa itsekseni niin leveästi.. Mä tajusin, että mun oli selvästi tarkoitus se siihen kohtaan kuunnella, jotta saisin varmistuksen mun omille ajatuksilleni. Joskus me vaan tarvitaan vähän toisen…

Continue Reading →

Gluteeniton Runebergin torttu ja vadelmainen Chia -hilloke

Runebergin torttu on aivan omaa luokkaansa. Se antaa vähän niin kuin luvan maistella vielä Joulun makuja, mutta kuitenkin se jo saattelee maistajaansa kevään juhlintaan. Ihanan siitä tekee myös sen tarina, sillä sen kerrotaan olleen Runebergin vaimon keksimä leivos, jolla hän miestään hemmotteli. Toinen tarina kertoo muuta, mutta onko se todellisuudessa ollut niin vai näin, niin minusta ainakin on ihanampi ajatella ensimmäisen tarinan olevan totta ja en tahdo sitä kuplaa puhkoa. Pienenä kylläkin inhosin Runebergin torttuja. En käsittänyt, miten joku pystyi niitä…

Continue Reading →

Gluteeniton Galette

Viikonloppuisin on niin parasta syödä aamupalaa pidemmän kautta. Nautiskellen. Joko pyjamassa all-day-long tai ystävien kesken pöytä kauniisti katettuna.  Ja siis kukapa estää silti istumassa pyjama päällä? Rento brunsseilu on ihan yksi mun lemppari tavoista viettää aikaa yhdessä! Viime viikonloppuna meillä oli ilo kutsua sunnuntaiselle brunssille meidän uudet, ihanat ”melkein naapurit” tuosta parin kilsan päästä. Ihana Leeni perheineen ilostutti meidän aamupäivää! (BTW! Leenin ”taltuta makeanhimo” -nettikurssi on ihan huikea, klikkaa ja kurkkaa vaikka!) Preppasin aamupalan tarjoiluja valmiiksi edellisenä iltana ja fiilistelin myöhäisillan leivontaa…

Continue Reading →

Uusi luku

Tätä tekstiä on ollut todella vaikea kirjoittaa. Vielä vaikeampi julkaista. Mutta uskon, että jos jokin asia hirvittää, niin se on vaan hyvä juttu. Vähän niin kuin Benji -hyppy. Onhan se hirvittävää hypätä sieltä tornista, mutta kun uskaltaa vaan pudottautua ja luottaa siihen, että sua kannatellaan, niin se tunne on aivan sanoin kuvailematon! Siispä olen nyt rohkea ja julkaisen tämän. Kerran se kirpaisee ja sitten tulee se huikea helpotus. Kumpikin mun elämänimiehistäni on omilla viikonloppureissuillaan. Isompi on mökillä ja pienempi on…

Continue Reading →

Koululainen

Muistan oman ensimmäisen kouluaamun. Se oli ihan tosi jännää. Olo oli samaan aikaan iso, mutta kuitenkin niin hyvin pieni. Onneksi äiti oli mukana. Koulun piha oli aivan täynnä lapsia, muutamia tuttuja ja loput aivan uusia kasvoja. Isommat osasivat jo itse luokkiinsa ja me pienet jäätiin vanhempiemme kanssa ulos odottamaan. Kohta ekaluokkien opet kuuluttivat nimeltä oppilaita vuoron perään ja meidät jaettiin ryhmiin. Me oltiin luokka 1 B myöhemmin selvisikin, että B niin kuin Best! Parasta oli, että päästiin mun parhaan kaverin…

Continue Reading →