DIY -vartalovoide

Eletään rapsakkaa pakkasaikaa, ainakin vielä tänään. Suomen ilmastosta kun ei niin aina tiedä. Vuodenaika on silti vielä talvi. Ihana aurinko on tuonut jo monta päivää niin paljon iloa tänne kylmän keskelle, että combona saisivat kyllä pysyä vielä pidempäänkin täällä.

Vuosi sitten pakkasta samaan vuodenaikaan oli noin kolkyt, puolet enemmän kuin nyt. Iho rapisi kilpaa kaverin kanssa. Päästä varpaisiin ropisi hiutaleita. Ei niin kaunis mielikuva, eihän. No ei sillä, ei se kaunista ollutkaan. 😀 Vaikka omat valkoiset ja kuivat sääreni olivat jotain melko kaameaa, niin silti pahinta oli kuitenkin katsoa pienen poikani ihoa, mikä oli vieläkin kuivempi ja koko ajan raapimisesta punaisena ja joistain kohdin verisillä ruvillakin. Mikään ei tuntunut siihen auttavan. Juominen on tietenkin tärkeä kosteuttaja, mutta iho kärsii talvella niin paljon kylmyydestä, että ei siinä pelkkä juominen välttämättä riitä.

Olen vuosia kosteuttanut ihoa kookosöljyllä, mutta nyt sekin vaan kuivui saman tien iholle, eikä yksin riittänyt. Raakasuklaan suurena rakastajana myös kaakaovoi on tullut erittäin tutuksi. Käytän sitä myös kakkujeni raaka-aineena. Joskus paistan sillä myös jauhelihan ja tulee niin herkkua. Joskus otan lämpimään suihkuun mukaan kaakovoi -klöntin ja suihkun aikana hieron sitä ihoon saippuan tavoin. Johan on nainen hetkessä kuin suklaa! Se on ihan mieletön kosteuttaja ja sisältää runsainmäärin E -vitamiinia. Yksin se on kuitenkin niin kovaa, että jos sillä yks kaks alkaa kuivaa ihoa hieromaan niin kipeäähän se tekee. Vesihauteessa sulatettuna se on taas liian lirua. Yksi ihana ja ravitseva kosteuttaja on Sheavoi. Itse en kuitenkaan siksi pidä siitä sellaisenaan, sillä se on niin kovin rasvaista. Menee pitkä aika, enne kuin se imeytyy iholle ja tuntuu, ettei voi liikkua tai koskea mihinkään. Ihanan kermaisaa kuitenkin, ravinteistaan puhumattakaan. Manteliöljy on myös yksi parhaimpia ihon kosteuttajia, eikä vähiten ravitsevuutensa puolesta. Manteliöljy on vaan kovin arvokasta, että jos sillä höyläisi aamuin illoin vartalon jos kaverinkin, niin kyllä siihen kuningattaren kukkaroa tarvittaisiin. Harmi. No sitten, oliiviöljy on tietenkin myös yksi huikea ihonhoitoon käytetty kosteuttaja. Sen tuoksu iholla ei kuitenkaan minusta niinkään imartele ihan sellaisenaan. Mutta mikä on se ihana tuoksu, joka saa useamman aistit hörölle.. Vanilja. Eiköstä? Miksei tätä kaikkea ihanaa saisi samaan purkkiin.. Siitä se idea sitten lähtikin!

Rupesin heti hommiin ja hetkessä mulla olikin jo purkillinen (jos toinenkin) täynnä silkkiä! Vuoden päivät on tätä ollut meidän taloudessa käytössä ja kun se loppuu, sitä tehdään lisää. Aivan ihana! Ja ennen kaikkea, aivan mieletön ystävä iholle! Pojan pitkään kestänyt todella kuiva iho parani viikossa! Tämä siis todella toimi!

Ellei näiden raaka-aineiden hyllyhinnat ole sinulle jo ennestään tiedossa, niin tulet huomaamaan että raaka-aineet ovat kerrallaan hankittuna hiukan arvokkaat. MUTTA niistä saat monta satsia ja tämä voide on ihan todella riittoisaa! Itse en käytä enää mitään muuta. Tämä voide kun soveltuu käytettäväksi päästä varpaisiin ja jokaiselle ihopinnalle limakalvojen kautta pitkälle hiuksiin. Tätä vaan kotipäivänä latvoihin tai vaikka päänahkaankin asti, tukka nutturalle ja voit sillä aikaa lukea sohvalla lempikirjaa tai vaikka suorittaa viikkosiivouksen. Kunnon pesu ja hiukset kiittää. Tai levitä vaikka illalla paksummin jalkoihin ja laita puuvilla/bambusukat päälle niin aamulla sua odottaa niin pehmoiset tassut, että kyllä kelpaa tepastella. Eikä siinä vielä kaikki. Tällä hoivaat myös kesäihoa. Kookosöljy ja kaakovoi sisältää luontaisen aurinkosuojan n. 6-8, mikä ei sinänsä ole hurjan suuri, mutta se estää peruspigmenttisen ihon palamiselta, joten tätä voi ottaa myös rannalle mukaan. Sama voide hoitaa ihoa myös rannalta palattuasi. Täydellistä. Mulla on myös ollut pikkuinen lasipurkki, mikä kulkee laukussa ja sitä käytän huuliin.

Tällä me on siis nyt tasan vuosi menty ja nyt tahdonkin jakaa ohjeen sinulle. Jos oikein innostut, niin laita hyvä kiertoon ja purkita lahjaksi vaikka ystävälle! 🙂

 

Pakkaspäivien (niiden kaikkein muidenkin) pelastajavoide:

Tarvitset: Kannellisen lasipurkin, kattilan ja kupin vesihaudetta varten.

Valmista vesihaude liedelle. Parhaiten sen teet kattilasta ja emalisesta/rosterisesta kupista. Lasipurkki halkeaa helposti kuumassa, joten en suosittele tekemään suoraan lasipurkkiin.Varmista, että kuppi on tarpeeksi iso, ettei öljyt kippaannu kattilaan, se olis kurjaa. Paras on kattilanreunoja isompi kuppi. Jos vesi alkaa kiehumaan, sammuta liesi ja anna veden tasoittua. Varo polttamasta sormia.

Lisää vesihaudekuppiin öljyt listalta ja sekoita, kunnes seos on tasaisen sulaa litkua, lisäämisjärjestyksellä ei ole suurtakaan väliä.

1 dl Kookosöljyä

1 dl Sheavoita

0,5 dl Kaakaovoita

2 rkl Manteliöljyä

2 rkl Oliiviöljyä

0,5 tl aitoa vaniljauutejauhetta

Jos et löydä kaikkia tuotteita niin käytä ainakin kahta listan kolmesta ensimmäisestä öljystä ja oliiviöljyä. Vanilja on kivenä kruunussa ja tuo silkkiseokseen ihanan ja yleellisen tuoksun, mikä säilyy iholla korostaen kaakaovoin itsessään jo mieletöntä aromia.

Kun seos on valmista, purkita se puhtaaseen lasipurkkiin ja laita 30-60 min ajaksi jääkaappiin tai parvekkeelle kovettumaan ja öljy on käyttövalmis. Tämän jälkeen sitä ei tarvitse säilöä enää kylmässä, huoneenlämpö pitää öljyn sopivan käyttökelpoisena. Kesähelteellä voi joinakin päivinä olla hyvä säilöä viileässä.

Vinkki: Jos tahdot tehdä voiteesta vielä kuohkeampaa ja kermaisempaa, voit vatkata sen sähkövatkaimella samettiseksi tahnaksi.

Kauniita talvipäiviä!

Halein, Tiia

(Kauniin ja erityisen rapsakan pakkaspäivän ikuistamisesta iso kiitos lahjakkaalle Sannimarialle! <3 )

 

 

1 Comment

  • Reply
    Katja
    19.10.2017 at 07:45

    Hei. Eli tästä satsista tulee n. 300ml purkillinen? Ja kauanko tämä säilyy hyvänä?

  • Leave a Reply