Leipominen on niin terapeuttista. Etenkin kun vauhtiin pääsee ja alkaa ymmärtämään mistä on kyse. Mun mielestä leipomisessa ja ylipäänsä ruoanlaitossa on kyse eri raaka-aineiden henkilökemiasta. Kuinka ne yhdessä tekee sopuisasti kaiken kauniimmaksi ja suussa sulavan herkulliseksi. Kaikista aineksista ei yhdessä synny välttämättä sitä parasta lopputulemaa ja jotkut raaka-aineet hylkivät toisiaan. On hyvä oppia, mitkä yksilöt soljahtavat sulaen yhteen ja mitkä taas puolestaan yhteen liitettynä aiheuttaa vaan pelkkiä vatsanpuruja. On myös hyvä tietää, että miten ainekset tulee käsitellä ennen toisen kanssa yhdistämistä, jotta lopputulema on optimaalinen. Mä tykkään kokeilla ja mixata. Eihän se muuten selviä. Yksikään kokeilu ei ole epäonnistuminen, miellän sen mielummin oppitunniksi. Tykkään tehdä radikaalejakin kokeiluja ja löytää yhdelle ainekselle mahdollisimman monta käyttötapaa. Joskus hyödyttömiltäkin tuntuvista osista voi löytyä maistuva salaisuus.
Mulla on kehitteillä täydellinen (mun mielestä siis, heh..) mahdollisimman monelle sopiva pullaresepti. Mä oon toivonut jo pitkään, että se olisi valmis.. mutta aina uupuu jotain. Mun tavoite on aika mahtipontinen. Kehitteillä on siis hiivaton, maidoton, munaton, gluteeniton, mutta ei mauton, eikä koostumukseltaan kärsinyt pulla. Juu.
Kerran olen jo päässyt mauan kanssa kymppiin, mutta koostumus jäi uupumaan.. olen vielä sillä tiellä ja välillä en jaksa yrittää uudestaan, kunnes taas innostun ja ei sittenkään. Mulla on ympärillä monta rehellistä kriitikkoa.. poikani, puoliskoni ja isäni. Elämäni miehet ja jokainen on ilokseni ja opikseni varustettu suorilla kanavilla tämän asian suhteen. Lempeästi tietenkin. Itse olen kuitenkin se kaikista ylin ja tympein tuomari itselleni ja se ei tee asiasta yhtään helppoa.
Täydellisen pullan maku on kuitenkin jo näyttäytynyt minulle, joten se motivoi mua jatkamaan. Pikkuhiljaa, mutta kyllä se sieltä. Sanotaan näin, että tulet kyllä kuulemaan ja näkemään, kun aika on. Ehkei vielä laskiaiseksi, mutta katsotaan..sepäs kyllä vasta riemua olis!
Lisäksi, mun täytyy myöntää, että mulla on ollut tässä vähän teknisiä haasteita tän blogin kanssa. Ensin innolla kirjoitin tekstin ja hionosäädin reseptin. Sitten valitsin jo aiemmin tätä juttua varten otetut kuvat (Kiitos Hanna Juutilainen <3 ). No, kun tuli hetki lisätä kuvat blogin puolelle, niin vastaan tuli noin viis sataa erroria ja tekstin kanssa sitten ihan sama, piti yks kaks yht`äkkiä opetella koodaamista.. huh. Näihin kahteen ongelmaan mulla meni kaksi päivää. Siis oikeesti. Eihän se oo soljuvaa yhteistyötä alkuunkaan. Miksi minä ja tietokone ei olla vielä siellä, missä ketun pojat loikkii ja Bambit kirmailevat pupun poikasten kavereina ja vaaleanpunaiset ystävyyden sydämet nousevat kaikkien korvista? Oi miksi? No joo, tiedän kyllä oikeasti vastauksen. Kaikki ei vaan ole luontaisesti koodareita tai syntyneet tietokone kädessä. (En voi tässä kohtaa välttää sitä mielikuvaa tietokone kädessä syntyvästä vauvasta..hah! )
Mutta. Jos tahtoo oppia, täytyy harjoitella. On toki olemassa valmiita vaihtoehtojakin, mutta niitä olen kokeillut ja en ole ollut tyytyväinen. Siispä ainoa vaihtoehtoni on vaan opetella ja harjoittaa asiassa kärsivällisyyttä ja kohdata itseni, sekä tämä hopean harmaa omenaiseni (tietokoneeni..) rakkaudellisesti ja odottaa tätä Disney -elokuvan kaltaista unelmahetkeä, jossa asiat vaan alkaa soljahtamaan.
No, tässä asian kanssa taistellessa, olen saanut kaikenlaisia muitakin ahaa -elämyksiä kuluneelta viikolta. Nimittäin. Aivan tämä sama pätee ihmissuhteisiin. Meillä kaikilla on varmasti elämässä niitä henkilöitä tai ainakin yksi, joiden kanssa kemiat ei sitten vaan millään kohtaa. Jollain tasolla joo, mutta pintaa syvemmälle sukeltaessa huomaat, että puhutte aivan eri kieltä tai ainakin käyttämillänne sanoilla on kummallekin aivan omanlaisensa merkitys. Tuntuu kuin kaksi toisiaan hylkivää magneettia koittaisi väkisin vaan liittää yhteen ja jokainen, joka sitä on kokeillut tietää, että eihän siitä just mitään tule. Vaikka kuinka yrittäisi. Tiedät kuitenkin, että siitä huolimatta jokin asia elämässä yhdistää teidät lyhyemmän tai pidempäänkin ajan, mahdollisesti läpi elämän.
Mitä asialle tehdä? Mä ite niin vahvasti uskon, että nää henkilöt on aivan tarkoituksella asetettu meidän elämään yhdestä ja varmasti toisestakin syystä, mutta ainakin yhdestä suuresta syystä. Jotta oppisimme rakkaudesta. Joo, ei se ekana välttämättä tule mieleen, mutta se on mun vankkumaton mielipide. Nää ihmiset on meidän kouluttajia oppimaan ns. hengen hedelmiä, joita sanotaan olevan: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Hmmhh…
Alkaako kivet ajatuksissasi lyömään yhteen ja kipinää syttymään? Monia onkin jo, jotka on saanut kipinän syttymään liekiksi asti ja oivaltaneet tämän ja kapuavat asian kanssa pitkällä muita edellä popsien jo näitä hengen hedelmiä. Se on niin kaunista katseltavaa ja sitä kautta yhtä motivoivaa. En usko, minkään taatusti olevan palkitsevampaa, kuin päästä niille herkkuapajille. Oppia kohtaamaan haasteita rauhallisesti ja olla haastavissa tilanteissa pitkäämielinen ja osoittaa aina rakkautta. Kaikesta huolimatta.
Leipominen, tekniikka/tietokoneet, ihmissuhteet..kaikki nämä on siis kovasti puhutelleet mua tällä viikolla. Nyt tuntuu ihanalta, kun olen päässyt jokaisella osa-alueella taas vähän pidemmälle. Mulla tippuu vähän kyyneltäkin tässä, kun mietin, miten hyvä olo tulee pieniä ja vähän suurempiakin henkilökohtaisia vuoria voittaessa.
Aina ei kukaan onnistu ja täytyy olla armollinen itselleen ja toisillekin, mutta kun näky on kirkas, pääsee perille varmasti. Vaikka kuinka tuulisi. Jos kaatuu niin ylös vaan, kyllä se taas siitä.
Joskus matkan varella on kuitenkin hyvä ottaa lungisti, napsia eväitä ja tehdä jotain ihan helppoa. Kuten nämä herkulliset, mutta ah, niin helpot banaanimuffinssit, jotka lapsikin helposti oppii. Tässä mutkien kautta ensimmäinen herkku Onnenrusinan resepti -osioon. Se onnistui siis sillä, että pysähdyin, laskin kahteen sataan ja aloitin viidennentoista kerran alusta. Oon siitä niin iloinen ja taputtelen täällä itseäni olalle!
Taputa säkin itseäsi olalle, vähintään lauantain kunniaksi. Oot sen ansainnut!
Tällä viikolla onnenrusinat näyttäytyivät mulle aluksi jokseenkin pölyisinä, mutta silti niitä oli taas ja monta.
Ihanaa viikonloppua!
Halein, Tiia
Ps. Jos tahdot vielä bonarina kuulla, mikä biisi mulla just tästä aiheesta kirjoittaessa alkoi soimaan päässä, niin kappaleeseen sanoineen pääset tästä (vähän ysäri vibat, mutta sanoma on tärkein 😉 )- Michael W. Smith – More power, more Love
No Comments