Hyvää talvilomaviikkoa! Näin mä olen ainakin käsittänyt, että sellaista vietetään. Meillä se ei niin erityisesti näy ja poikakin saa onneksi olla päivät päiväkodissa, vaikka osa ryhmästään lomaileekin. Hän nauttii olostaan pienemmässä ryhmässä ja päivät sujuu kuulema erityisen kivasti ja rauhallisesti pienellä porukalla. Kaveri on niin kokonaisvaltainen energiapaketti, että tarvitsee päivittäin tietyn määrän aktiviteettia ja arjen perus struktuurin ylläpitäminen on hänelle erityisen tärkeää, joten oikein hyvä näin. Viikonloppuna taas touhutaan mussukan kanssa täysillä yhdessä. Mullakin on vähän löyhempi kakkuviikko ja voin siis…
Leipominen on niin terapeuttista. Etenkin kun vauhtiin pääsee ja alkaa ymmärtämään mistä on kyse. Mun mielestä leipomisessa ja ylipäänsä ruoanlaitossa on kyse eri raaka-aineiden henkilökemiasta. Kuinka ne yhdessä tekee sopuisasti kaiken kauniimmaksi ja suussa sulavan herkulliseksi. Kaikista aineksista ei yhdessä synny välttämättä sitä parasta lopputulemaa ja jotkut raaka-aineet hylkivät toisiaan. On hyvä oppia, mitkä yksilöt soljahtavat sulaen yhteen ja mitkä taas puolestaan yhteen liitettynä aiheuttaa vaan pelkkiä vatsanpuruja. On myös hyvä tietää, että miten ainekset tulee käsitellä ennen toisen kanssa…
Aurinko paistaa, mulla on säteitä selässä kirjoittaessani tätä ja verigreippi on sesongissa. Maistan viimeisemmän, juuri syödyn palasen vielä mun suussani. Monta hyvää asiaa yhdessä pienessä hetkessä! Listan voisin jatkaa vielä vaikka kuinka. Tässä samassa hetkessä on sekin niin hienoa, että vihdoin sain julkaistua nämä Onnenrusinan uudet sivut! Mä olen niin pitkään odottanut, et saisin aikatauluuni raivattua tilaa enemmän kirjoittamiselle, nyt sitten vihdoin! Pitkään kipuilin vanhojen sivujen kanssa, kunnes nyt sitten kaikenlaisten kasvukipujen kautta uusilla sivuilla ollaan. Miten mahtavaa! Mahtavaa on…